maanantai 16. lokakuuta 2017

Lokakuisia






Havahduin tosiasiaan että lokakuu on jo puolessa välissä. Tänään oli mitä mukavin pihatyöpäivä haravoinnin ja kukkasipulien piilottelun merkeissä. Kuunliljakujan siistimisen jätän yleensä vasta keväälle, mutta hoidin sen kuntoon jo tänään. Katkoin kuihtuneet lehdet ja kitkin alueen jotta saan väleihin piiloteltua sipulin jos toisenkin. Kerrattukukkaisia tulppaaniunelmia kuten Evita, Danceline ja Dream Touch, sekä kestosuosikkini, monikukallinen Candy Club. Pikkuruisia laukkoja olen myös vaihteeksi hankkinut sekä ensimmäistä kertaa myös kokeeksi Triteleiaa (Brodiaea) 'Queen Fabiola'. Sitä olisi ihana kerätä pieniin leikkokimppuihin. Parisataa kevätkurjenmiekkaa ja pallerolaukkaa odottaa vielä kuoppausta ruskeissa paperipusseissaan. Kyllä vain, alennusmyynnit on kahlattu läpi vaikka koetin hillitä itseäni. "Mutku oli euron pusseja..."

Kärhöt ja valkoalpit jaksavat kukkia ihanasti, nyt myös syysasterit alkavat vasta kukkia. Menneen puutarhakesän suurten epäonnistumisten top-kolmosessa  tomaatien ohella ovat ehdottomasti daaliat. Nyt vasta ne ovat vihdoin avaamassa ENSIMMÄISIÄ nuppujaan. Ja loppuviikolle on luvattu jo ensimmäisiä pieniä yöpakkasia. Se siitä kukkaloistosta. Innolla haalin juurakoita keväällä Hollannista, suuret kukkaisunelmat mielessä. Suomen kesä päätti sitten laittaa hieman kapuloita rattaisiin. No, ensi vuonna uusi yritys samoilla juurakoilla. Kruunuvuokkoja on sen sijaan piisannut vaikka muille jakaa, nekin ajattelin ottaa talteen. Äidilleni olenkin vienyt koko kesän ajan isoja vuokkokimppuja ja hän naureskeli että siinä sinä taas intoilet aivan Laimi-mummin suulla. Hän oli kuulema aina rakastunut kruunuvuokkoja ja oli aina kukkakaupasta ostanut niitä leikkona yhden tai kaksi. Ehkäpä hän on ollut "hengessä" mukana ja käynyt salaa niitä hoitamassa. ;-)

Ruskan lehdet ovat jo melkein kaikki varisseet pihapuista. Ihailin näkymää ikkunasta kun tuulenvire sai aikaan aikamoisen "kultasateen". Illat pimenevät yhä aikaisemmin, pihalle syttyvät lyhdyt pikkuhiljaa ja valopuu pääsi verannan nurkalle iltaa valaisemaan. Viikonloput muuttuvat näin syksyn tullen aikamoiseksi hyggeilyksi, mutta sehän tässä vuodenajassa on kieltämättä ihan parasta.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

10 kommenttia :

  1. Upeita kuvia <3 Ihana, kun olet ilahduttanut myös äitiäsi kukilla :)
    Mukavaa uutta viikkoa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 kukkakimppuja on aina mukava viedä tuliaisiksi ja kun tarpeet löytyvät omalta pihalta, sitä parempi. :) Iloa viikkoosi!

      Poista
  2. Kauniit kuvat. Minä piilottelin kukkasipulit pari viikkoa sitten. Meille tulee kohta lunta tänne. Saapa nähdä kuinka sipulien käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niillä on ollut ihan hyvin aikaa juurtua joten varmasti käy ihan hyvin, eikä maa välttämättä heti jäädy. :)

      Poista
  3. Ihania syksyisiä tunnelmakuvia🍂.
    Eilen oli tosiaan mainio pihatyöpäivä pitkästä aikaa, vähän ehdittiin saada rästitöitä tehtyä, vaikka maa on nyt tosi märkää, minulla on vielä kaikki sipulitkin istuttamatta. Vielä ehtii täällä hyvin. Ekat pienet yöhallat eivät vielä haittaa.
    Mutta pimeää tosiaan alkaa jo olla, niitä valoja on mukava viritellä, nyt niitä tarvitaan!
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle ja Mimmalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään ennätin istuttaa loput ja aurikokin pilkahti. Juu, märkää oli ja hanskat aivan kurassa heti. Tulppaaneja voi onneksi istuttaa vielä vaikka kuinka myöhään. Heh, kerran istutin ulos kevättähtiä tapaninpäivänä ja hyvin keväällä kukkivat :D
      Samoin teille, Onnille, Ruusalle ja muille ❤

      Poista
  4. Pallerolaukkoja laitoin minäkin paljon, taisi mennä melkein parisataa, mutta onhan ne ihania. Suomen kesä ei nyt antanut parastaan, ehkä ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne söpöjä ja kestävät pitkään. Jatkuu kukinta sitten hieman myöhempään. Toivotaan että kevät ja kesä hellisivät meitä viherpeukaloita ensi kesänä!

      Poista
  5. Mulla kukkii ruukus tua Brodiaea ja meinaan viärä ruukun kellarihin. Jos sun omat seleviäävät talavesta, kuappaan ens kesänä omaniki maaha. Daaliakesä on ollu toivoton, muutama surkia, färitön kukka. Tulput ja narskut on viälä istuttamata. Taitaa tulla kiirus, mutta varistelen päälle syksyn lehtiä.

    VastaaPoista
  6. Kesä tosiaan teki monelle daalian kasvattajalle vähemmän iloisen yllätyksen.
    Minun daaliani ovat jo kellarin hyllyllä, tosin ehkä liian aikaisin mutta me ei ehditä tänne kesäkotiin takaisin kuin vasta marraskuussa ja silloin olisi liian myöhäistä.
    Kaksi isoa juurakkoa ei ehtinyt ollenkaan edes nuppuvaiheeseen ja ne saivat tylyn tuomion jäädä ulos kuolemaan. Ihan minua hirvittää mutta nyt kuitenkin päädyin tähän julmaan tekoon. Toisen daalian juurakkoon olivat muurahaiset tehneet pesän.......!
    Tunnelmalliset syksyn kuvat ovat blogisi kaunistus, taas kerran.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...