sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Luukku 1 – Romppalan joulukalenteri avautuu!





Tänään on jokaisen jouluihmisen unelmapäivä: joulukuun ensimmäinen päivä! Ja kuinka upea siitä tulikaan. Jo eilen aamulla heräsin lumisateen leijaillessa ja maa oli valkoinen. Kaikki puut olivat kuorrutettu puhtaalla lumella. Tiedän että asia jakaa mielipiteitä, mutta tässä blogissa nautitaan aina käsillä olevasta vuodenajasta – myös talvesta!

Jotta oikein jouluttaisi, ajattelin ensimmäistä kertaa startata Romppala-blogin joulukalenterin, kun sellainen alkoi syntyä suurella innolla! Joka päivä siis postaan jonkin pienen jutun, se voi olla resepti, askartelu- tai koristeluidea tai ihan vain pieni tunnelmapala josta tämän kodin joulu koostuu. Tervetuloa seurailemaan mikäli kiinnostuit :)

Joulu on minulle ollut aina rakas ja sydäntä lähellä. Ei niinkään uskonnollisena pyhänä, vaan jonkinlaisena vuoden taitekohtana jota yhdessä uuden vuoden kanssa odottaa vuoden huipennuksena. Valot, musiikki, koristeet, tuoksut, tunnelmat, ilo ja pienet yllätykset… Niistä koostuu vuoden pimeimmän ajan ylittävä piristysruiske!

Meidän perheessä ei enää lahjoja ostella kun ollaan kaikki sen verran vanhoja :D (minäkin nuorimmainen kohta kolmekymppinen). Siskoni kanssa tosin pidämme edelleen joulukalenteriperinnettä yllä ja askartelemme joka joulu toisillemme kalenterit. Täytyy myöntää että yhtä suurella innolla kuin pienenä lapsena, odotamme molemmat sitä hetkeä kun saamme vaihtaa joulukalenterit.Tässä siskolta saamani seinällä roikkuva kalenteri parin vuoden takaa.


Kalentereiden muoto ja aiheet muuttuvat ja kehittyvät vuosien mittaan kiinnostuksenkohteidemme mukaan. Alkuaikoina ne olivat ihan kuva- tai karkkikalentereita, sitten tuli pieniä paketteja joissa ehkä jonkinlaista tilpehööriä tai askartelutarviketta. Pari vuotta sitten sain jopa ”viikinkien oraakkelina” tunnetut riimukivet opaskirjan kera. Jokaiselle päivälle oli oma satunnainen riimu.



Tänään joulukalenteripaketista paljastui upea ja niin minun näköinen yllätys kuin olla voi (kyllä sisko tietää!), nimittäin ”Gems Oracle Cards” eli erilaisiin kiviin ja kvartseihin erikoistunut oraakkelipakka. Olen lapsesta asti ollut innokas kivien ja kristallien keräilijä ja niitä onkin kaikki nurkat täynnä. Jokaiselle päivälle on siis luvassa jalokivitietoutta sisältävä kortti, ihanaa! Kiitos siskolle! :)

Kalenterin kortit hän pakkasi ovelasti viime vuonna kalenterissa antamiin kirjekuoriin jotka hän oli sitonut kauniiksi ja koristeelliseksi kirjaksi. Kierrätys kunniaan!






Siskoni on kovin taitava askartelija ja hänen puuhiaan voitkin seurata Kristallihelmi -blogissa. Hän on myös melkeinpä fanaattisen innokas ATC-korttikeräilijä ja -vaihtaja. Itse en ole ATC-korttien maailmaan syventynyt jotta niitä vaihtelisin, mutta sen verran olen asiasta häneltä kuullut, että tein nyt puolestaan hänelle joka päivälle yhden ATC-kortin ja sidoin niille oman säilytyskirjan johon kortit voi liimata. Huvittaa kyllä joskus tämä meidän siskojen välinen yhteys. Kirjojen kansien väri on lähes samat, samoin koko ja muoto emmekä ole näitä toistemme kirjoja ennen tätä päivää nähneet :) Tässä tämä minun tekemäni kirja:




Jokaisella sivulla on sen päivän kortin tyyliin sopiva koristelu :)




Kalenterin korttikuoret laitoin pieneen laatikkoon. En halunnut unohtaa siskon miestäkään, joten jokaisessa kuoressa on myös hänelle pieni humoristien päivän piristys: printtasin joka päivälle kuvan teemalla ”kissat kuin pin-up tytöt” joka tuntuu olevan netissä kovaa huutoa tällä hetkellä, eikä ihme, sillä kovin ovat hauskoja outoine poseerauksineen, kissathan tunnetusti osaavat viettelevän poseeraamisen taidon! (Ja systeri ei nyt mene googlettamaan niitä kuvia jottei yllätys menisi pilalle!) ;)


Askartelu on ihanaa ja pieni yllätys jokaiselle päivälle on vielä näin aikuisenakin yhtä taianomainen kokemus kuin lapsena. Onko täällä joukossa muita yhtä innokkaita jouluaskartelijoita? =)

Tunnelmallista ensimmäistä adventtia ja pikkujoulua kaikille!

11 kommenttia :

  1. ♥ voi kuinka hurmaava idea ♥

    VastaaPoista
  2. ihana idea <3 tätä joulukalenteria minäkin odotan innolla :)

    VastaaPoista
  3. sama täällä, mielenkiinnolla odotan tämän kalenteri avaamista! Leppoisaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus. Perinteet tuovat taaksepäin katsoen ihanat muistot ja niitä tulee ajan myötä lisää, kuin helmiä helminauhaan.

    VastaaPoista
  5. Kiitos teille <3 :) Kruunu Vuokko, olipa runollisesti sanottu!

    VastaaPoista
  6. Kiitos ihanalle systerilleni upeasta kalenterista ja kirjasta jotka teit! Olet kyllä niiiiin taitava ja ihana! Upeeta Joulun odotusta sinne Romppalaan!

    VastaaPoista
  7. Ihanaa: joulu tuo monenlaisia kalentereita, mutta tätä aion seurata tarkasti. Meillä on lapsille ollut vuosittain pussikalenteri, jossa on ollut milloin pikkuesineitä, milloin herkkuja. Kun alkoi olla vaikea keksiä fiksua sisältöä, aloin tehdä suuren suosion saavuttaneen "aarteenetsintäleikin". Eli pussissa on vihje seuraavasta paikasta, jossa on uusi vinkki ja siellä taas uusi vinkki. Ja lapset juoksevat ympäri taloa etsimässä ja se etsintä on jopa parempaa kuin pussin sisältö. Tänä vuonna jo 10- ja 13-vuotiaat halusivat kalenterin taas, joten se tietää minulle iltaöistä hiipimistä. Upeita nuo sinun ja siskosi kalenterit! Ihanaa adventinaikaa! Eija

    VastaaPoista
  8. Siis upeat! Todella upeat ja vielä noin samanlaisetkin! Ihana ajatus ja ihana toteutus.

    VastaaPoista
  9. Hurmaavat joulukalenterit ja niin ihana postaus muutenkin ♥

    VastaaPoista
  10. Minulla ei oikein riitä intoa eikä varsinkaan taitoa kovin kummoisiin jouluaskarteluihin, mutta tätä sinun kalenteriasi kyllä tulen seuraamaan ihan innoissani!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...