keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Vehreän vihreät pépéet



Vinkki vaikka pääsiäisleivonnaisiksi:

Ajattelin leipoa hieman keväistä piristystä perheelle ja ystäville. Leipominen tai yleensäkin jonkin pienen mukavan asian näpertäminen illalla (enimmäkseen tietokoneen edessä vietetyn) työpäivän jälkeen on jotenkin rentouttavaa ja tuo hyvän mielen. Nämä pienet helpot Pépéet, (tai miksi niitä kukin haluaa kutsua) ovat olleet kestosuosikkeja ja helppoja kahvipöydän herkkuja niin kotona kuin vieraiden kesken. Reseptiä voi myös helposti muokata oman makunsa mukaan ja eri tilanteisin sopivaksi.

Nyt päädyin tekemään ihan perusreseptillä ja vielä helpomman kautta, kaupan pakastettu murotaikinapohja omatekoisella vaniljakreemillä, pinta koristeltuna vihreäksi värjäämälläni sokerikuorrutteella. Viime kesänä tein samaisia pikkuleivoksia vielä pienemmällä, pikkuruisella pyöreällä muotilla, erään japanilaisen valokuvaajan näyttelyn avajaisiin. Laitoin pohjalle valkoisen sokerikuorrutteen ja koristeeksi puolikkaan kirsikan, joten niistä tuli pieniä ”Japanileivoksia” muistuttaen Japanin lippua. Hyvin tekivät kieltämättä kauppansa, yhtään ei jäänyt jäljelle :)

Sokerikuorrutteen, eli puuterisokerin sekoitettuna tilkkaan nestettä, voi tehdä monella tavalla maustaen. Veden sijasta voit käyttää kahvia jotta saat mokkaleivoksia, tomusokerin lisäksi tujaus kaakaojauhetta ja suklaamuruja tekevät suklaisemman lopputuloksen, sitruunamehu maustaa leivokset raikkaan kirpeiksi…Vain mielikuvitus on rajana.

Kauli siis kaupasta löytyvä pakastemuro(piirakka)taikina ohueksi n. 5mm. levyksi ja painele muotilla kuten pipareita tehden, pyörylöitä, sydämiä tai mitä muotoa haluatkin. Paista muropohjan uunin keskitasolla 200 asteessa noin 7 minuuttia, uunin tehosta riippuen, pidä silmällä etteivät pala, vaan kypsyvät kullanruskeiksi.

Jäähdytettyäsi voit koristella puolet muropohjista (päällysosat) tomusokerikuorrutteella. Tarkkaa sekoitussuhdetta en osaa antaa kun teen aina näppituntumalla. Sopivan paksu, mutta helposti levitettävä kuorrute jonka pinnalle voit ripotella haluamiasi koristeita.

Valmista pohjille vaniljakreemitäyte.

1 muna, 1 dl sokeria, 1 dl vettä, 1 rkl perunajauhoa, 100g voita, 1 tl vaniljasokeria (helppo muistaa!)

• riko pieneen kattilaan 1 muna ja vispaa sekaan 1 dl sokeria
• mittaa 1 dl vettä johon sekoitettuna 1 rkl perunajauhoa, kaada muna-sokeriseoksen joukkoon
• kuumenna hellalla koko ajan vahvasti sekoittaen/vatkaten jotta seos ei tartu pohjaan, kuumetessaan seos sakenee nopeasti joten sakeennuttuaan, nosta heti pois hellalta ja jäähdyttele kylmässä vesihauteessa sekoitellen
• mausta seos teelusikallisella vaniljasokeria
• pehmennä mikrossa 100g voita ja vatkaa se tasaiseksi vaahdoksi
• yhdistä voi ja vaniljaseos voimakkaasti sekoittaen

Helppo ja nopeasti valmis vaniljakreemi joka sopii myös täytteeksi vaikka unelmatorttuun. En valitettavasti muista mistä aikanaan tämän reseptin bongasin, siitä on monen monta vuotta, oli todennäköisesti jostain lehdestä, kääretorttureseptistä. Kuten sokerikuorrutuksen kanssa, tämän kanssa voi toki myös kikkailla ja korvata tuon 1 dl vettä juuri vaikkapa kahvilla myös. Viime syksyn Halloweenjuhlia varten korvasin sen appelsiinimehulla ja näin sain kreemistä sopivan kuorrutteen hedelmämuffineille!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...