maanantai 25. syyskuuta 2017

Syysfiiliksiä ja kirja-arvonta








Mimmalla ja minulla oli tänään sunnuntaina aivan erityinen päivä! Juuri tänään vietimme yhteiselomme kuusivuotispäivää. Syyskuun 24. vuonna 2011 Kissojen Suojelu Kisy ry:ltä matkasi luokseni silloin kuusivuotias Kuningatar joka haki itselleen uskollista palvelijaa ja hallitsijan paikkaa kodin ainoana kissana. Vieläkin liikutun tippa silmässä muistellessani sitä päivää kun tutustuimme.

Päättäväinen, kovin laiha mutta jäntevä kissa Mimma kipusi syliini heti kotiin päästyään ja otti suoran katsekontaktin. Aluksi hieman korvat luimussa mutta samalla koko ajan kehräten hän teki aloitteen ystävyydestä tunkiessaan syliini sohvalle ja sydämeeni, ehkä samalla myös alistaen minut lässyttäväksi höperöksi siinä saman tien kuten kissoilla on tapana. Mimman katsekontakti oli heti intensiivinen ja läpitunkeva. Mimmalla on aina tapana katsoa ihmisiä suoraan silmiin.

Koska tottelen kyselemätä hänen tahtoaan, halusi hän jälleen toimittaa virallisen valvojan tehtäviä ja hän käskikin laittaa kirja-arvonnan käyntiin täällä blogin puolella. Sillä tavalla saamme kirjalaatikon tyhjäksi, ja no, hän saa sen pahvilaatikon omakseen (motiivi)... Tässä hänen virallisen valvojuutensa auringonottoilme:


Kuten yllä olevista tunnelmakuvista käy ilmi, niissä on esillä minun, palvelijan, näkemykset kuluneiden viikkojen syystunnelmista joita niin rakastan. Syksyn viimeiset pinkit ruusut, tummat marja-aroniat, kynttilänvalo, ihanasti vaahtoava vaniljalatte, callunat ja hopealangat syysistutuksissa, jaloängelmien hennot kukat, sekä vuoden yllättäjät: Piilu-kärhöt jotka istutin viime kesänä. Heti kun sain ne maahan, näyttivät ne kuolevan sen siljän tien. Huokaisin turhautuneena, että "se niistä sitten", koska minulla on ollut aina huono säkä kärhöjen kanssa ja tämä näytti lakastumistaudilta vaikka kuinka huolella ne istutin. Nämäpä yllättivät, ja juuri nyt on koko parimetrinen köynnös aivan täynnä nuppuja! Eipä syyshelteet olisivat voineet tulla parempaan aikaan! Toinen ilon aihe on ollut jättikarhunputki (Angelica Gigas) jonka ostin taimena ja 3 vuotta olen odottanut sen kukintaa. Lähes kolmemetrisestä hujopista ei saa kuvaa kuin vain varovasti vartta taivuttamalla. Nyt sen siemeniä odottelemme tulevien vuosien iloksi.

Kasvien siementen keruu onkin yksi mukavimmista syyspuuhista. Lisää erilaisia vinkkejä ajankohtaisista syksyn puutarhapuuhasteluista löydät kirjastani Puutarhan syksy, kodin lämmin joulu. Nyt siis onkin lopuksi syksyisen kirja-arvonnan aika:



Voit osallistua kirjan arvontaan jättämällä kommentin tähän postaukseen, vaikkapa kertoen mistä asioista juuri sinä tulet onnelliseksi näin syksyllä (anonyymit, jättäkää sähköpostiosoitteenne). 1 kommentti/arpa/osallistuja. Ei sen kummempia sääntöjä. Kuningatar Mimma arpoo voittajan sunnuntaina 1.10.2017 heti klo 24.00 jälkeen (mikäli on hereillä, todennäköisesti on, koska on mammansa tavoin joskus aika yökyöpeli). Onnea siis arvontaan ja aurinkoisia, lämpimiä syyspäiviä täältä Romppalasta! ♥ ;)

Linda & Mimma

maanantai 11. syyskuuta 2017

Syys- ja joulukirjani ilmestynyt


Vuosi sitten näihin aikoihin sain aloittaa varsinaisen unelmaprojektin: oman syys- ja joulukirjan kirjoittamisen. Olen aina rakastanut syksyä ja joulua, joten näiden sivujen kokoamisessa ja kuvaamisessa on vierähtänyt menneen vuoden aikana tovi jos toinenkin. Ilolla voinkin kertoa että Puutarhan syksy, kodin lämmin joulu on ilmestynyt Docendon kustantamana.


 Puolet kirjasta keskittyy puutarhan syyskauteen, pihan ruska-aikaan, syksyiseen koristeluun ja syysistutuksiin, sekä hieman juhlimiseenkin kekrin ja halloweenin merkeissä. Toinen puoli kirjasta keskittyy joulukodin luomiseen, omien joulukukkien kasvatukseen, erilaisiin koristeluihin, asetelmiin ja ideoihin. Koska joulu tuntuu juuri nyt vielä kaukaiselle, tässä teille muutamia visuaalisia maistiaisia kirjan syysosiosta, sekä alkusanat. Niiden myötä toivotan iloista alkanutta syysviikkoa kaikille! :)





Syksystä sydäntalveen

Syystuuli sekoittaa hiukseni harakanpesäksi samalla kun ylitseni lentävä kurkiaura huutaa hyvästejään. Tunnen syksyn saapuneeksi, muuttolinnut ovat lähteneet. Vaahtera esittelee auringonpaisteessa kultaista paloaan ja punastunut pihlaja on raskaana marjoista. Ruskan väreihin sointuva punarinta on jäänyt vielä seurakseni. Sen kesyn ja vahtivan silmän alla valmistelen puutarhassa samaan aikaan joulua ja kasvukautta.

Havujen tuoksu tarttuu sormiini, vaikka unelma keväästä ei koskaan minusta lähtenytkään. Sipuli jos toinenkin jää nukkumaan mullan alle, kasvattamaan salaa juuriaan. Silitän mustaa maata sormieni alla ja sanon sille hetkeksi hyvästi. Tapaan sinut taas keväällä. Illansuussa katselen pihalla tähtituikkeen tavoin syttyviä kaamosvaloja. Juuri silloin, tuona hetkenä varttia vailla pimeyttä, taivas syttyy tuleen ja pilvet loimuavat juuri katoavien auringonsäteiden voimasta oransseina, pinkkeinä ja
purppuraisina. Puut kaartuvat ylleni ja piirtyvät mustina käkkyräisinä hahmoina, ja niiden oksat ovat kuin luisevien tikku-ukkojen kädet, jotka takertuvat hiuksiini hortoillessani hämärällä pihalla katse taivaassa. Vanha varispariskunta sattuu myös lentämään ohi pari kertaa raakkuen, ja myhäilen mielessäni tunnelmalle, joka on kuin suoraan timburtonmaisesta halloween-fantasiasta.

Kevyt valkeus leijuu puutarhaan joulukuun tullen. Hetkeksi suljen oveni puutarhalta ja rakennan taas kotiini talvipesää. Kissan kehräys ja takkatulen humina sekoittuvat pehmeästi rauhaksi. Vanhojen hirsien suojassa sykkii taas jouluihmisen sydän lämmölle ja lumihiutaleille, kuusille ja kuutamoöille. Sama tietynlainen taikatunne, jonka koin lapsena lumiukkosatua katsoessa, herää henkiin ensimmäisten valojen, koristeiden ja tuoksujen myötä. Saan taas olla hetken lapsi, vailla huolia tai murheita. Valo täyttää kodin ja sydämen. Vaikka maailmassa ympärillä vallitsee täysi kaamos, täällä on hyvä olla.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Mimma & Morris

Mimma täällä terve. Näkeehän teitäkin pitkästä aikaa. Tulin kertomaan kamalasta koettelemuksesta jonka mamma järjesti olohuoneessa. Mulla oli sillon just tää ilme. 8-(  Olen huomannut että tuo palvelija saa aina noin kolmen vuoden välein jonku ihme kohtauksen. Se alkaa siirrellä tavaroita paikasta toiseen ja koko huone pyörii ympärillä. Jotain outoa oli jo aikasemmin aistittavissa kun se puhu mulle jostain Morrisista. Ajattelin että nytkö meille tulee jotain kamalia vieraita joista mä en yhtään tykkää. Ja sit joku Pimpernel, kuulosti sekin vähän epäilyttävältä. Ajattelin että paras lähteä varmuuden vuoksi yläkertaan ottamaan päiväunet kun se Morris on kerran tulossa. Jotain kolinaa alakerrasta kuului ja vaarikin tuli käymään jossain vaiheessa. Sitten kun menin alakertaan, kaikkein pahin kuviteltava asia oli tapahtunut.

Mun ikkunapeti oli kadonnut!!! Vähän aikaa piti nykiä ikkunan alla ja miettiä kun ei ollu paikkaa mihin hypätä. Miten mä nyt sitten ulos näkisin? Mun Twitterwindows oli ilman platformia. Käsittämätöntä. Sitten kohta palvelija näytti mulle sitä Morrisia ja lässytti jotain että Kuningatar saa arvoisensa tapetit, se olikin vaan joku rulla. Mut mä sain sen pahvilaatikon. Sit alko rullaaminen.


Ei se sit loppujen lopuksi niin paha juttu ollutkaan. Tajusin että kun kohta on talvi, niin me saadaan silti katella kukkia ja vihreyttä joka päivä. Ja lopuks mä sain sen oman paikkani takaisin. Huh, kyllä se oli täpärä tilanne. Sain mä sit hyvityksenä uuden peitonkin twitterwindowsin eteen. Se oli niin hyvä että nukuin siinä sit koko illan. Piti varmistaa ettei koko sänky katoa alta kun silmä välttää.

En tiedä oliko se kohtaus tässä vai mitä tuleman pitää. Jotain se mamma höpisi kauhuissaan että nyt on toinen seinä ihan kamalan väärän värinen ja sit se teippaili nurkkaan jotain värilastuja. Osotteli tuota ylimmäistä lappua että sitä pitää hakea litra. Nyt ei parane enää mennä yläkertaan nukkumaan, pidän asioita silmällä ettei mun tavarat taas katoa sillä välin... Sen William Morrisin kuulema väitetään sanoneen, että kodissa ei pitäisi olla mitään, mistä ei ole hyötyä tai mitä ei pidä kauniina. Kun mä kuulin sen, niin tajusin että sehän oliki ihan fiksu mies. Mun paikkaani ei sit mikään täällä uhkaa koska oon maailman kaunein kissa. Palaillaan tyypit...
-Mimma


torstai 24. elokuuta 2017

Kuunliljaöverit








Muistanette ehkä aiemman postaukseni ukkolaukkaövereistä heinäkuussa. Nyt on luvassa jatko-osa samasta kohtaa, samalta alueelta - eli kuunilijaöverit! Tänä vuonna kukintoja on tullut aivan valtavasti. Hiiviskelin vielä tässä illansuussa ottamaan muutaman kuvan ennen kuin show on ohi. Kimalaisten surina on kova kun kiertelevät ahkerasti mäkimeiramin, kuunliljojen ja muutamien sormustinkukkien joukossa.Vaikka pidänkin kaikkein eniten sinikuunliljojen matalammista ja hieman pulleammista, posliinimaisista kukinnoista, näissä on onneksi tuota ihanaa kalvakkaa lilaa josta niin tykkään. :) Mukavaa loppuviikkoa!

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Puutarhajuoruja



Tervetuloa seuraamaan episodia "Kauniit ja kalpeat". Rakastan lilaa ja violetin sävyjä, mutta erityisesti olen hullaantunut aivan vaalean hennon pastelliseen lilaan kukissa ja juuri niitä kukkia pysähtyy katselemaan tovin pidempään. Tradescantia andersoniana, eli tarhajuoru, jonka matalakasvuinen lajike Little Doll on todellakin söpöydessään kaunis kuin pieni nukke.



 Jos aivan hämärässä vielä sattuu hiiviskelemään pihalla, voisin vannoa että se hohtaa pimeässä. Ihana valonpilkahdus kukkapenkissä. Juuri silloin tuo kukka tuntuu nousevan oikeuksiinsa, hetkeä ennen hämärää. Söpöstelyä jatkaa Blue mouse ears -kuunlilja joka on kääpiölajike.


Samalla tavalla kuin ihminen alkaa vaistomaisesti "lässyttää" vaikkapa söpölle kissalle, tälle kasville melkein tekisi mieli lässyttää jotain, se on niin pieni ja söpö. Korkeutta varmaan noin 15cm. Sen vierellä/takana kasvaa kääpiökasvuinen herttavuorenkilpilajike Baby Doll joka ei tänä vuonna ole kukkinut, mutta söpö on sekin keväällä vaaleanpinaisine kukintoineen. Molemmat ovat samaa kokoluokkaa. :)

Ja sitten on tietysti ritarinkannusten silmäterä Highlander Moonlight. Siitä olen jauhanut joka vuosi jo kyllästymiseen asti, joten laitetaan siitä vain kuva. Ihan vaan siksi että on pakko.


Keväällä istutin valkoalpin kun olen sellaista pitkään himoinnut. Katsotaan selviääkö se täällä talvesta. Talvisuojaus on ilmeisesti sille tarpeen... Se näyttää sopivan mukavasti kimppuun huopakaunokkien, nuokkuluppioiden ja kruunuvuokkojen kanssa.


Tänään keräsin kukkakimppuja jälleen ihan omaksi huviksi ja havaitsin että mäkimeiramin kukissa on kyllä täydellisen sävyn ohella kovin ihana tuoksu. Pihallani ei ole ötökkähotellia, mutta tämä tarkoituksella tehty oreganoalue saa toimia pörriäisten kesäfestaripaikkana. Helppo ja kaunis kasvi, joten antaa levitä! Eipähän tule tässä taloudessa pizzamausteesta pulaa... ;)


Taustalla kuunliljakuja aloittelee kukintaansa. 10m pelkkiä kuunliljoja joilla kaikissa sama ihana kalpean pinkkiliila sävy joka toistuu mäkimeiramissa.


Loppuun totean että maailma tarvitsee juuri nyt - ja aina muutenkin - kimpun pinkkejä ruusuja, joten niiden myötä terveiset kasvihuoneesta ja rakkautta alkavaan viikkoon ihan jokaiselle.


perjantai 18. elokuuta 2017

Elonkorjuuta maanläheisin sävyin


Minulle elokuu alkaa olla jo vahvasti "tunnelmointikuukausi". Siinä missä puutarhan osalta kevät ja kesä ovat enemmän työntäyteisiä, rakastun joka vuosi elokuun tullen ajatukseen tunnelmoinnista kukin, tuikuin ja kynttilöin. Siinä missä moni rakastaa ja palvoo valoa, tunnustan että itse rakastan yhä aikaisemmin hämärtyviä levollisia iltoja, ja niiden pehmeästi syliinsä sulkevaa pimeyttä. Paljon olisi elokuun kukkia näytettävänä, toivon että saan jonain hämäränä iltana aikaiseksi että kerron niistä lisää. Parhaillaan kukkivista persikkaisista pensaskrasseista ja illansuussa lumoavasti hohtavista juoruista. Ehkä huomenna, tai kunhan ehdin... 

Kulunutta viikkoa piristi myös yllättävä taiteilija-/facebookystävän tapaaminen kun Mollamari Creationsin Anna-Mari eksyi sattumien kautta tänne Killinkoskelle ja vuosien nettituttavuuden jälkeen saatiin kahvitella illalla ihan kasvotusten, oli ihanaa! :)

Viimepäivinä vapaa-aika on kulunut perinteiseen tapaan herukkahillojen keittämisessä ja maustekurkkujen säilömisessä. Ah, syksyn tuoksut ja talveksi täyttyvät tarpeelliset kotivarastot. Teinpä myös ensimmäisen kerran wanhanajan mustaherukkalikööriä ihanan Jovelan Johannan jakamalla ohjeella. Sitä ehkä päästään viimeistään jouluna maistelemaan. 
Ulko-oveeni väänsin myös maanläisen elonkorjuukranssin ajankohtaisista antimista joita näissä kuvissakin näkyy. Lisää kranssivinkkiä voit lukea Oma Piha-blogin puolelta, tästä linkistä.

Ihanan tunnelmallista elokuuta ja pikaisiin palaamisiin - puutarhajuorujen ja ehkäpä myös hieman jännittävien uutisten kera! ;)

maanantai 7. elokuuta 2017

Varjopuutarha ennen ja nyt

Illansuussa oli hyvä hetki kitkeä pikaisesti varjopuutarhaa joka näyttää tänään tältä. Tuohon polun reunaan, kaarteeseen, ajattelin siirtää tummalehtisiä akankaaleja joita löytyy sieltä täältä ympäri pihaa, tai sitten patjarikkoa, jotain matalaa rajaamaan polun ja kasvit. Kumpaako te laittaisitte? Muistin että tämän osion kanssa puuhastelu alkoi tasan vuosi sitten. Nyt kun katsoo ennen ja jälkeen kuvia vierekkäin, tajuaa kuinka nopeasti kaikki on kasvanut. Tässä kuva alueesta tasan vuosi sitten 8.8.2016:



Tässä vielä kammottavan tylsä kuva heinäkuun lopulta 2016:

Tässä vaiheessa alueelta on jo raivattu pois ikivanhat itsestään kylväytyneet 
villit herukkapuskat jotka eivät enää satoa tuottaneet. Kivimöykky pilkottaa keskeltä. Siitä tuli polkuun hyvä "liikenneympyrä".

Paluu jälleen nykyhetkeen...


Jonkin verran taimia on toki tullut hankittua, mutta suuri osa on vain siirretty tai jakotaimia. Vasemmalla takana oleva kultatyräkki oli tullut ihan vahingossa, mutta kun kerran on päättänyt myös varjossa viihtyä niin saa olla, sen lehdet ja pensasmainen kasvutapa käy hyvin. Laikkukirjokanukan siirsin toisaalta kun se tähän paremmin sopi. Vierellä avautumista odottavat valkoiset liljat jotka tulivat jostain taimistolta keväällä tilaajalahjana. Ajattelin että ne sopivat kanukan viereen ja erottuvat hyvin myös mustaa pergolaporttia vasten. Jalopähkämöt päätyivät tähän kaareksi kun niitä oli sen verran paljon. Ovat kyllä siistejä ja tykkään niiden lehtimuodoista. Tällä alueella tärkeintä ovatkin eri lehtimuodot joita keräilen. Oikealla takana pilkottaa preeriamesiangervon lehdet jotka ovat aika kookkaat ja näyttävät. 

Tunnustaudun kuunliljojen keräilijäksi. Aina tulee joku uusi hankittua, kunhan se on tarpeeksi poikeava muihin jo aiemmin hankittuihin lajikkeisiin verrattuna. Vaikka tykkään kaikkein eniten sinikuunliljoista, isolehtisistä kuten Big Daddy ja Elegans, tämä kirkas ja värikäs Color Festival alkaa kiilata ainakin kärkikolmikkoon. Aivan kuin maalari olisi pensselillä sutinut lehtiä ja sekoitellut vihreän, valkoisen ja keltaisen sävyjä keskenään. :)


Suippolehtinen Lakeside Dragonfly:


Valkoraidallinen Night Before Christmas

Eipä sitä tiedä mihin liriin kaikkien näiden kuunliljojen kanssa vielä joutuu jos leviävät yhtä tehokkaasti kuin nykyiset. Täysikasvuiseksi taimella menee onneksi kuitenkin vielä noin 3-5 vuotta. Toisaalta näiden toivoisi olevan jo jättiäisiä "justhetinyt". ;)
 Huomenna jos aikaa hetki liikenee, taidan jakaa väliin hieman taponlehteä aluskasviksi...

tiistai 1. elokuuta 2017

Mistä muistaa kesän?













Joillekin kesän tunne syntyy rannalla makoilusta, jäätelön lipomisesta tai ehkä lomareissuista jotka posotetaan vauhdilla kuumassa autossa. Minulle paras kesän tunne syntyy kun saan näpertää kukkien kanssa. Sitoa kimppuja ja räpsiä niistä kuvia muistikortit täyteen. Joskus talven pimeinä tunteina kuvien kautta muistan juuri ne hetket ja tunnelmat.

Valokuvaaminen on ollut aina rakas harrastus ja muistan kuinka pienenä tyttönä yritin asetella kukkia ja ottaa niistä jonkinlaisia "taidekuvia" surkealla pienellä punaisella filmikameralla, ja mikä pettymys oli lopulta saada ne kaikki kehitetyt kuvat joista suurin osa oli sumeita tai heilahtaneita. Kuvaamisesta on nyt aikuisiällä tullut osa työtä joten ymmärrän raahata mukanani kamerajalustaa (vaikka kuinka vakaaksi oloni sillä hetkellä tuntisin), mutta tämän kesän olen suurimmaksi osaksi napsinut ihanalla älypuhelimella paloja kesästä vailla itseaiheutettuja "kuvauspaineita" ja jakanut niitä nettiin Instassa. Samalla olen nauttinut myös toisten ihanista kesähetkistä. Minä, suurten suunnitelmien ja niiden varasuunnitelmien superlaatija, olenkohan kesän aikana vihdoin oppinut elämään huolettomasti kesähetkessä? Juuri nyt siltä tuntuu... :)

Tässäpä myös blogin puolelle hieman näitä pieniä paloja ajasta jolloin kesä alkaa taittua hämäriksi illoiksi. Valkoiset kruunuvuokot ovat nyt päässeet vauhtiin ja myhäilen tyytyväisenä että saan kerätä niitä kimpuiksi mielin määrin aina myöhäiseen syksyyn asti. 
Tervetuloa elokuu!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...